Nyt kaipaan apua onko joku paininut vastaavanlaisen mystillisten oireiden kanssa joskus.
Minun vanha herra Poju on ruvennut juomaan aivan hirmuisia määriä vettä ja sen mukaan pidätyskykykin on heikentynyt kun koko aika juo. Koko yötä ei jaksa pidättää vaan joka yö löytyy lammikko sisältä.
Tämän päivän saldo juomisen suhteen tähän mennessä on 3 litraa vettä ja papanat on turvotettuja mitä söi. Ruokaa syö ja on ihan pirteän oloinen muuten.
Tosin hormonitoiminta on poskellaan sekä aavistuksen suurentunut eturauhanen sekä kives (ilmeisesti kasvain) ja tähän eturauhaseen ja hormonitoimintaan sai nyt Tardak-pistoksen. Eläinlääkärissä on käyty ja otettu verikokeita sekä virtsanäytteitä. Eilen viimeksi tehtiin samat kokeet ja nyt otettiin samalla laajempi verenkuva, josta katsotaan fruktosamiini. Kaikki samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Nyt vain odotellaan tuon viimeisen kokeen tuloksia.
Kahdesti nyt testattu virtsan sokeri ja siinä näkyy sokeria sekä verta. Veressä ei sokeria ole. Munuais, maksa, kilpirauhaskokeet katsottu ja kaikki hyviä. Ainoa mystillinen on nyt tuo lisääntynyt juominen sekä virtsan sokeri sekä veri. Tulehdusta ei ole sekin on katsottu.
Alkaa tikkuja löytyä kynsien alta kun ollaan mietitty tätä outoa syytä.
