|
Yksi tärkeimpiä oman koiran kohdalla on ollut ennakointi. Jos vastaantulija on kaukana, ei koira tunne vielä liian suurta vetoa sen luo, vaan pystyy vastaanottamaan vielä käskyjä ja pyynnön tulla välittömästi luo. Taimi ei ainakaan välittömästi säntää minnekään, vaan jähmettyy ensin katsomaan, ennen kuin tekee ratkaisunsa. Nykyään se onneksi kyllä hetken katselun jälkeen luopuu toisesta koirasta, mutta jos niin ei meinaa käydä, mun täytyy vain saada herätettyä sen huomio. Jos pelkkä kutsuminen ei auta, niin olen joskus heittänyt esim. koiran hihnan maahan sen viereen, jolloin se havahtuu tuijotustranssistaan ja korvat aukeavat. Toisaalta kyllä se, että koira tuollaisessa tilanteessa malttaa luopua mielenkiintoisesta ärsykkeestä, totella kieltoa olla menemättä ja tulla sen sijaan luo, vaatii sen, että koira osaa luopua asioista myös helpommissa tilanteissa ja kokee omistajansa mielenkiintoiseksi. Helppo sanoa, vaikea toteuttaa? Vaikea eritellä yksittäisiä konkreettisia tekoja, joilla tähän on päästy. Kieltoa (ei = lopeta heti mitä olit tekemässä ja odota lisäohjeita) ollaan harjoiteltu, asioista luopumista ollaan harjoiteltu, ylipäätään tehty kaikenlaista kivaa, mikä vahvistaa koiran ja omistajan välistä suhdetta. Vajaan vuoden iässä Taimi pääsi yhden kerran karkaamaan metsässä naapurin koiran luo, ja silloin olin kuin maani myynyt, ajattelin ettei mistään tule ikinä mitään, en saa sitä koskaan opetettua. Niin vaan kun päästiin koiran murkkuiän yli, työstettiin asiaa ja muutenkin tehtiin kaikkea yhdessä, suhde parani ja koirakin alkoi totella. Siitäkin varmasti oli apua, että alettiin harrastaa agilitya ja ryhmätreeneissä koira oppi, ettei kaikkien muiden koirien luo saa haikailla, vaan on keskityttävä omistajaan ja hänen kanssaan toimimiseen. Toki tuollaisesta ryhmästä tulee nopeasti koiralle rutiini, ja siellä se voi olla aivan näkemättä muita koiria, vaikka lenkillä sitten reagoisi miten vahvasti. Mutta kyllä siitäkin kokemuksesta varmasti apua oli.
Sekin on meillä tärkeää, että Taimi tietää, että minä hoidan kohtaamiset, ei se. Pätee niin hihnalenkeillä ohituksiin kuin irtokoiriin ja muihin vapaana kohtaamisiin. Taimi on muunrotuisten koirien kanssa toisinaan aavistuksen epävarma ja sitä auttaa kun se tietää, ettei sen tarvitse tehdä mitään, vaan minä pidän huolen, että lenkillä mennään ohi ilman ahdistavia kohtaamisia. Samoin jos irtokoira juoksee meidän luo, minä olen eturintamassa karkottamassa vieraan koiran pois, ja Taimi voi vain rauhassa odottaa. Näistä kokemuksista varmasti osaltaan kumpuaa se, että itsekin vapaana ollessaan Taimi ei suuresta mielenkiinnosta huolimatta lähde vieraan koiran luo tarkistelemaan, mikä se on miehiään, vaan antaa mun tehdä ratkaisun eli kutsua sen luokseni ja joko ohittaa koiran hallitusti tai lähteä eri suuntaan.
Tästä koiran luottamuksesta omistajaansa saatiin pari viikkoa sitten esimerkki, joka onneksi päättyi hyvin. Mies oli Taimin kanssa metsässä tiellä, Taimi vapaana, ja vastaan tuli koira. Taimi oli tässä vaiheessa seissyt miehen vieressä ja kun toinen koira päätti lähestyä sitä, oli Taimi kääntynyt kannoillaan ja taakseen katsomatta laukannut täyttä vauhtia tulosuuntaan ja lopulta kotiin asti. Ei puhettakaan, että se olisi korvaansa lotkauttanut miehen kutsuille. Toki tässä vaikutti se, että Taimi teki kovasti juoksua tuolloin, ja aina ennen juoksua se säikkyy aivan ihmeellisiä asioita. Väitän kuitenkin että osansa teki se, ettei Taimi tuollaisissa tilanteissa täysin luota mieheen, joka sen kanssa aika harvoin lenkkeilee, joten se teki oman ratkaisunsa ja juoksi pois tilanteesta. Haluan uskoa että jos olisin itse ollut paikalla, koira olisi hakenut turvaa musta ja antanut mun karkottaa lähestyvän koiran pois, eikä olisi kokenut tarvetta paeta. Toki en tiedä miten paljon hormonipöllyt siinä vaiheessa vaikuttivat. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Taimi selvisi ehjänä jopa aika vilkkaan autotien yli. Tuon jälkeen olenkin tuupannut Taimin vähintään kerran viikossa miehen kanssa lenkille, jotta siitäkin tulisi normaalia. Ennenhän Taimi ei edes halunnut lähteä miehen kanssa ulos, jos minä jäin kotiin, vaan veti liinat kiinni jo ulko-ovella. Hyvä vähän pidentää sitäkin napanuoraa, whippetit kun tuntuu olevan aika tyypillistä mamin pikku mussukoita.
_________________  
|
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy
UKK
Etsi
Hirveen hitaasti tuo paino vain nousee, vaikka nyt ollaan oltu kolme viikkoa pelkällä hihnaliikunnalla, luulisi silläkin olevan vaikutusta. Nykyinen ruoka on 30/22, se näemmä riittää ylläpitoon, muttei lihottamiseen. Täytyy hakea uusi säkki aktiiviruokaa (34/27), jos sillä alkaisi taas läski tarttua. Sian kamaraakin voisi taas etsiä, jos lihatiskeistä löytyisi, sitä ollaan joskus ennenkin popsittu kun on tarvittu ekstraenergiaa. Mies tosin jo ehdotti että hän voi alkaa syödä lenkkimakkaraa yhdessä koiran kanssa joka päivä. 
Kuvista sitä ei ilmeisesti näe, mutta se on liian kuivassa kunnossa, selkänikamia näkyy liikaa ja kylkiluut paistaa kauas. Toisaalta jollekin ratalinjaiselle koiralle tuo kunto olisi mun mielestä hyvä, eikä näyttäisi yhtään pahalta. Omalla koiralla kun on kuitenkin nuo näyttelylinjaisen raamit, niin tuollainen hoikkuus tekee siitä jotenkin epätasapainoisen ja romuluisen näköisen, se on kaukana sulavasta ja virtaviivaisesta. Kovin paljoa sen ei tarvitse lihota, sata grammaa voi tehdä jo ihmeitä. Silloinkin se on mun mielestä vielä kaukana siitä, mitä ne järeimmät, oikeasti näyttelylihavat koirat on. Joitain sellaisia oon päässyt rapsuttelemaan ja onhan se tuntuma outo, erilainen verrattuna omaan. Ihan sellainen pehmeä.
Kun se näkee toisen koiran, niin silloin se ei näe tai kuule mitään muuta. Se tajuaa vaan että potentiaalinen leikki- tai juoksukaveri. Pidän koiraa vapaana tuolla metsissä ja siellä joskus ja jouluna tulee muita koiria vastaan, nekin tuttuja. MILLÄ mä saan sen motivoitua?! 
Agilityä ollaan treenailtu muutamien treenien verran ja sielläkin se on suht hyvin kuulolla, vaikkakin välillä irrottelee kenttää ympäri kun pitää vähän nollata. Treenit ja perushommat sujuu, mutta ne toiset koirat 
Ne vaan on parasta koko maailmassa, parempaa kuin mammakin, vaikka tuo on sellainen mamman kainaloinen että hohhoijaa. Sama homma se on hihnassa, että toisia koiria ei vain malteta ohittaa vaan pitää "vaania" ja jumittaa. Helpottanut kylläkin sekin homma ja toisen koiran pärstäkertoimen mukaan menee jonkin verran. Toiset on 
ja toiset 
Mutta kai se on yksilökohtaista. Mun teini on ihan pikku pennusta saakka ollut perskärpänen, joka on aina jaloissa ja tiellä..
) Meillähän oli ongelma, että Felixiä ei juur hevon kukkuakaan kiinnostanut mun mielipiteet luoksetuloista tai muista, jos oli jotain hauskempaa tiedossa. Koiraa ei saanut häiriön alla kontaktiin, remmissä räpsättiin/vedettiin toisten koirien luo, karattiin metsässä jne. Nyt, kun koira on 2,5-vuotias, on tilanne ihan toinen. Ohitukset sujuu (pääsääntöisesti, jos on joku Felixin mielestä super v-mäinen tai ihana vastaantulija, niin sitten voi olla tekemistä saada kontaktiin), agility sujuu eikä koira karkaile kentällä omille teilleen. Vielä en osaa sanoa miten luoksetulo onnistuu toisten koirien luota (en lähde kokeilemaan). Koirapuistossa tulee kyllä oikein kauniisti. Eli töitä on tehty hitsisti ja nyt alkaa vihdoin kantaa hedelmää ja nyt mulla on superihana nuori mies 