Tänään on Ke Marras 22, 2017 5:50 am

Kaikki ajat ovat UTC + 3 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 21 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2  Seuraava
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Tuulen koirien kymmenen käskyä
ViestiLähetetty: To Maalis 20, 2008 1:19 am 
Tuulen Koirat on kasvanut paljon kuviteltua nopeammin. Kasvun myötä resurssimme alkoivat olla tiukoilla, jonka seurauksena palstan halinnassa alkoi ilmenemään jos jonkinmoista kuormituksen merkkiä. Olemme ylläpidon taholla pyrkineet aina olemaan hyvin itsekriittisiä ja nyt peiliin katsottuamme ymmärsimme, ettei Tuulen Koirat selviä nykymenolla kovin kauaa. Päätimme, että asioille on tehtävä jotain.

Vaikka palstan henki on pysynyt jopa erittäin hyvänä ovat ne muutamat kärhämät opettaneet, että asioihin pitää pystyä reagoimaan tarvittaessa. Sen lisäksi, olemme tulleet tulokseen, että palstan rajoja on syytä hieman tarkentaa.

Ensimmäisenä näkyvänä toimenpiteenä olemme hankkineet uusia moderaattoreita. Lisäksi päädyimme rustaamaan palstan kymmenen käskyä. Tarkoitus ei ole pätkääkään rajata sananvapautta, mutta henkilökohtaisuuksiin menevät riidat haluamme pois palstalta. Asioista saa ja tuleekin rähjätä jatkossakin. Samalla luodaan hiukan selvemmät raamit, jotta TK:laiset voisivat ymmärtää, mihin moderointi perustuu, jos joudumme joskus tilanteisiin puuttumaan.

Sen pidemmittä teksteittä:

    1. Tuulen Koirat on perustettu kaikille vinttari-ihmisille ja vinttareista kiinnostuneille, rotuihin katsomatta.

    2. Kielenkäyttö on suhteellisen vapaata.

    4. Käyttäytykää niin ettei tarvitse moderoida.

    5. Kaikki lainvastaisuudet poistetaan.

    6. Kukin edustaa palstalla itseään ja vastaa kirjoituksistaan; Tapahtumat -osioon voi käydä tapahtumia mainostamassa järjestön/kerhon/yrityksen nimissä. Samoin Putiikissa voi mainostaa kerhojen/järjestöjen/yrityksen kautta saatavia tuotteita. Järjestöjen ja kerhojen kyseessä ollessa tuotto ei saa kuitenkaan mennä ainoastaan henkilölle itselleen.

    7. Asiat riitelevät - eivät ihmiset. Asioista saa vääntää ja taistella, mutta älkää menkö henkilökohtaisuuksiin, ellette tiedä vastapuolen osaavan ottaa asiaa huumorilla. Vanhoja tai palstan ulkopuolella syntyneitä riitoja ei erikseen ole Tuulen Koiriin syytä tuoda, vaan ne on parempi puida yksityisesti. Kohta 7. koskee myös ylläpitoa ja moderaattoreita!

    8. Ketjujen lukottaminen on todellakin äärimmäinen ratkaisu. Samoin viestejä poistellaan erittäin harkiten. Jokainen vastaa täällä sanoistaan itse, ja jokaisen on kyettävä niiden takana seisomaan. Jos joku aiheuttaa jatkuvasti konflikteja ja hyökkää suoraan henkilöä vastaan (tämä on täysin eri asia kuin esittää räväköitäkin mielipiteitä itse asiasta), voidaan tunnukset joutua poistamaan. Toivomme tietenkin ettei tälläistä tilannetta tule.

    **11.1.2011: Sääntökohtia 9 ja 10 on selkiytetty ja tarkennettu ylläpidon ja moderaattorien yhteisellä päätöksellä**

    9. Palautteet palstasta ja ylläpidosta voit lähettää vain joko palstan kautta yksärinä suoraan ylläpitäjälle ja/tai moderaattoreille tai osioon "Ylläpito tiedottaa ja vastaa". Palautetta palstasta ei oteta vastaan puhelimitse, tekstiviestitse, facebook-viestitse tai muilla yksityisillä viestintäkanavilla. Moderaattoreilla on oikeus kotirauhaan.

    10. Palautteet käsitellään ylläpidon ja moderaattoreiden kesken. Jos palautteeseen on tarvetta vastata asiasta ilmoitetaan Ylläpito tiedottaa & vastaa -osiossa.

    Ylläpidon ja moderaattorien yhteisellä päätöksellä 17.11.2010 on päätetty tarkentaa sääntöjä palstalle rekisteröitymisen osalta seuraavasti:

    11. Henkilö voi rekisteröityä palstalle vain yhdellä nimimerkillä. Mikäli nk. tuplarekisteröitymistä tai useamman nimimerkin käyttöä havaitaan, ylläpidolla on oikeus poistaa ylimääräiset tai kaikki saman henkilön käytössä olleet tunnukset. Samalla käyttäjiä kehoitetaan rekisteröitymään palstalle aikaisemmalla nimimerkillä myös uudelleenrekisteröitymistapauksissa. Nimimerkkien vaihtaminen on mahdollista vain perustelluista syistä.


Viimeksi muokannut Innuendo päivämäärä To Maalis 20, 2008 1:43 am, muokattu yhteensä 1 kerran

Ylös
  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: To Maalis 20, 2008 1:36 am 
Poissa
Palkintopalleilla
Palkintopalleilla
Avatar

Liittynyt: Su Touko 20, 2007 5:44 pm
Viestit: 7318
Paikkakunta: Toinen tähti vasemmalta suoraan aamunkoittoon
11. Sääntö on: Itä on punainen
12. Sääntö on: Otto Wille Kuusinen
13. Sääntö on: Meidän on huominen
14. Sääntö on: Syö Hk:n sininen

Mukaillen Ne Luumäet orkesterin biisiä "Kommari"


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: To Maalis 20, 2008 1:39 am 
Poissa
Etusuoralla
Etusuoralla
Avatar

Liittynyt: Pe Elo 17, 2007 9:19 pm
Viestit: 1291
Paikkakunta: Helsinki
lainaus:
1. Tuulen Koirat on perustettu kaikille vinttari-ihmisille ja vinttareista kiinnostuneille, rotuihin katsomatta.

2. Kielenkäyttö on suhteellisen vapaata.

4. Käyttäytykää niin ettei tarvitse moderoida.

5. Kaikki lainvastaisuudet poistetaan.



Mikä se kolmas käsky on?

_________________
Kuva


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: To Maalis 20, 2008 1:41 am 
Kolmas käsky meni henkilökohtaisuuksiin, joten se jouduttiin poistamaan.


Ylös
  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: To Maalis 20, 2008 1:52 am 
Poissa
yhteistuumin valtuutettu kuspää
yhteistuumin valtuutettu kuspää
Avatar

Liittynyt: To Kesä 14, 2007 12:46 pm
Viestit: 6424
Paikkakunta: TAMMELA
Jaaha. Pohjois-Koreassa ollaan, no kai tähänkin tottuu. Voitasko perustaa toisinajattelijoille "vankilatopic" jonne pannaan nurisijat?
Mä alan heti vallankumouslaulut:
http://www.youtube.com/watch?v=UuJpIthvrOQ
:wink:

_________________
Ei ole mitään niin syyttömän näköistä kuin syyllinen afgaani!


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: To Maalis 20, 2008 2:04 am 
Poissa
Palkintopalleilla
Palkintopalleilla
Avatar

Liittynyt: Su Touko 20, 2007 5:44 pm
Viestit: 7318
Paikkakunta: Toinen tähti vasemmalta suoraan aamunkoittoon
Kuva


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: To Maalis 20, 2008 2:08 am 
Poissa
yhteistuumin valtuutettu kuspää
yhteistuumin valtuutettu kuspää
Avatar

Liittynyt: To Kesä 14, 2007 12:46 pm
Viestit: 6424
Paikkakunta: TAMMELA
http://www.youtube.com/watch?v=nTMQJi_wDi8
Hitsit että mä oon venannu tätä päivää!

_________________
Ei ole mitään niin syyttömän näköistä kuin syyllinen afgaani!


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: To Maalis 20, 2008 2:54 am 
Poissa
yhteistuumin valtuutettu kuspää
yhteistuumin valtuutettu kuspää
Avatar

Liittynyt: To Kesä 14, 2007 12:46 pm
Viestit: 6424
Paikkakunta: TAMMELA
Hitto!Mä rakastan auktoriteetteja! Pusu kaikille! (Miähille tiety ei )
"Pysyttäen voimassaan ja vaikutuksessaan noudatettavana olevat määräykset semmoisten paikallisten asetusten antamisesta, jotka yksinomaan tarkoittavat Suomenmaan tarpeita, olemme Me myös katsoneet tarpeelliseksi pidättää Itsellemme oikeuden tarkemmin määrätä Keisarikunnan yleisen lainsäädännön esineet.

Sitä tarkoitusta varten olemme Me Korkeimmanomakätisesti vahvistanet yhtaikaa tämän kanssa julistetut Perussäännökset niitten lakien valmistamisesta, tarkastamisesta ja julkaisemisesta, joita annetaan Keisarikuntaa varten, Suomen Suuriruhtinaanmaa siihen luettuna."
lainaus:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Helmikuun_manifesti

_________________
Ei ole mitään niin syyttömän näköistä kuin syyllinen afgaani!


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: To Maalis 20, 2008 2:35 pm 
Poissa
Lehmän lykkäs
Lehmän lykkäs
Avatar

Liittynyt: To Kesä 14, 2007 9:35 pm
Viestit: 1610
Paikkakunta: K-landia
MikkoP kirjoitti:
Kuva


reps reps :mrgreen: :eihelev: :reps: :eijuma: :lolleroinen:


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko: Re: Tuulen koirien kymmenen käskyä
ViestiLähetetty: Su Kesä 01, 2008 11:16 pm 
"Samoin Putiikissa voi mainostaa kerhojen/järjestöjen/yrityksen kautta saatavia tuotteita. Järjestöjen ja kerhojen kyseessä ollessa tuotto ei saa kuitenkaan mennä ainoastaan henkilölle itselleen."

siis mitäh...? ja tämä oli kirjoitettu maaliskuussa 2008. eihän siellä myydäkään mitään muuta kuin yksityiselle rahaa tuottavia tavaroita :denti:

äh...mä taisin ymmärtää mitä se meinaa mut on niin monimutkainen kuvio et en viitti sitä sanoiks pukea :juonikas:


Ylös
  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko: Re: Tuulen koirien kymmenen käskyä
ViestiLähetetty: Ma Kesä 02, 2008 7:57 am 
Poissa
Joku nobody
Joku nobody
Avatar

Liittynyt: Ma Syys 24, 2007 10:16 pm
Viestit: 1178
Paikkakunta: Helsinki
Kerttu kirjoitti:
"Samoin Putiikissa voi mainostaa kerhojen/järjestöjen/yrityksen kautta saatavia tuotteita. Järjestöjen ja kerhojen kyseessä ollessa tuotto ei saa kuitenkaan mennä ainoastaan henkilölle itselleen."

siis mitäh...? ja tämä oli kirjoitettu maaliskuussa 2008. eihän siellä myydäkään mitään muuta kuin yksityiselle rahaa tuottavia tavaroita :denti:

äh...mä taisin ymmärtää mitä se meinaa mut on niin monimutkainen kuvio et en viitti sitä sanoiks pukea :juonikas:


Siis jos kerho myy tuotteita kerhon nimissä, ei voitot saa mennä esim. kerhon puheenjohtajalle. Sen sijaan jos yksityinen ihminen myy itsensä nimissä tuotteita, voitot toki menevät hänelle itselleen. Näin mä tuon tajusin. :)

Kerho - yritys. Siinä on se ero.

_________________
Sloughi C.I.B FI MVA EE MVA LT MVA V-12 Elegantin Liuskekivi


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko: Re: Tuulen koirien kymmenen käskyä
ViestiLähetetty: Ke Marras 17, 2010 9:14 am 
Poissa
Adam4eva
Adam4eva
Avatar

Liittynyt: Ma Kesä 04, 2007 9:09 pm
Viestit: 7263
Paikkakunta: N:markku
Lainaa:
Ylläpidon ja moderaattorien yhteisellä päätöksellä 17.11.2010 on päätetty tarkentaa sääntöjä palstalle rekisteröitymisen osalta seuraavasti:

11. Henkilö voi rekisteröityä palstalle vain yhdellä nimimerkillä. Mikäli nk. tuplarekisteröitymistä tai useamman nimimerkin käyttöä havaitaan, ylläpidolla on oikeus poistaa ylimääräiset tai kaikki saman henkilön käytössä olleet tunnukset. Samalla käyttäjiä kehoitetaan rekisteröitymään palstalle aikaisemmalla nimimerkillä myös uudelleenrekisteröitymistapauksissa. Nimimerkkien vaihtaminen on mahdollista vain perustelluista syistä.

_________________
Kuva


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko: Re: Tuulen koirien kymmenen käskyä
ViestiLähetetty: To Marras 18, 2010 12:54 am 
Poissa
yhteistuumin valtuutettu kuspää
yhteistuumin valtuutettu kuspää
Avatar

Liittynyt: To Kesä 14, 2007 12:46 pm
Viestit: 6424
Paikkakunta: TAMMELA
Skilful kirjoitti:
Lainaa:
Ylläpidon ja moderaattorien yhteisellä päätöksellä 17.11.2010 on päätetty tarkentaa sääntöjä palstalle rekisteröitymisen osalta seuraavasti:

11. Henkilö voi rekisteröityä palstalle vain yhdellä nimimerkillä. Mikäli nk. tuplarekisteröitymistä tai useamman nimimerkin käyttöä havaitaan, ylläpidolla on oikeus poistaa ylimääräiset tai kaikki saman henkilön käytössä olleet tunnukset. Samalla käyttäjiä kehoitetaan rekisteröitymään palstalle aikaisemmalla nimimerkillä myös uudelleenrekisteröitymistapauksissa. Nimimerkkien vaihtaminen on mahdollista vain perustelluista syistä.

-Ja mitenkäs kontrolloitte? Tuplarekkauksissa sama ip riittää banniks vai?
Ei se nyt näinkään mene, reilusti.
Vitustako sitä oikeesti kukaan tietää missä ja kuka tuplarekkaa??? Vähän koululta tollanimellä, kirjastosta tällä ja kummitädintyköö tollakin.
Ihan turhanpäivästä paskaa ja ajanhukkaa.

_________________
Ei ole mitään niin syyttömän näköistä kuin syyllinen afgaani!


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko: Re: Tuulen koirien kymmenen käskyä
ViestiLähetetty: To Marras 18, 2010 7:03 am 
Poissa
Kukkahattutätisetä <3
Kukkahattutätisetä <3
Avatar

Liittynyt: To Helmi 14, 2008 8:02 pm
Viestit: 7923
Paikkakunta: Tampere,Hämeenpuisto
Pasi,ei ne varmaan tiedäkkään... :denti:
Tosin,mitä järkee olla rekattuna tuplasti?

Miksi ei voi aina käyttää samaa nimimerkkiä,oli sit missä tahansa?

Ai niin...musta säännöissä pitäis olla pykälä,et äänestystilanteissa miehillä on aina 2 ääntä ja naisilla 1,koska täällä on ihan liian "akkavalta". :nyökyti:

_________________
*Blut und Ehre*

Kuva


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
 Viestin otsikko: Re: Tuulen koirien kymmenen käskyä
ViestiLähetetty: To Marras 18, 2010 2:00 pm 
Poissa
Tosikko
Tosikko
Avatar

Liittynyt: Su Touko 20, 2007 8:09 pm
Viestit: 2238
Paikkakunta: JKL
isopasi kirjoitti:
-Ja mitenkäs kontrolloitte? Tuplarekkauksissa sama ip riittää banniks vai?
Ei se nyt näinkään mene, reilusti.
Vitustako sitä oikeesti kukaan tietää missä ja kuka tuplarekkaa??? Vähän koululta tollanimellä, kirjastosta tällä ja kummitädintyköö tollakin.
Ihan turhanpäivästä paskaa ja ajanhukkaa.


Elä sinä ip suotta vaivaa päätäsi tällä ja sen käytännön toteutuksella :denti:


Ylös
 Profiili  
Vastaa lainaamalla  
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 21 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2  Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC + 3 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Hyppää:  
Powered by phpBB © 2000, 2002, 2005, 2007 phpBB Group. Color scheme by ColorizeIt!
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com