Koirien kanssa virkistäytyminen ja rentoutuminen onnistuu kuin huomaamatta. Koira on ystävä, joka kuuntelee murheet ja myötäelää isäntänsä rinnalla myös vaikeissa elämäntilanteissa. Kerromme tässä postauksessa hyviä vinkkejä koirien parissa virkistäytymiseksi.

Kokeile agilitya

Agility on yksi hyvä tapa virkistäytyä ja rentoutua koirien parissa. Laji vaatii tiivistä yhteistyötä ihmis-koiraparilta ja lähentää paria entisestään. Parhaimmat agility-mestarit toimivat radoilla niin sulavassa yhteistyössä, että näyttää melkein siltä kuin ne lukisivat toistensa ajatuksia. Haastava laji tarjoaa myös onnistumisen elämyksiä ja yhteisön, jossa on erityisen luontevaa keskustella ihmisen parhaista ystävistä eli koirista.

Rentouttavat metsälenkit

Koira on oivallinen kaveri rentouttavalle ja virkistävälle metsälenkille. Se jaksaa tutkailla kanssasi metsää väsymättömästi ja on aina yhtä innoissaan lähdössä kohti uusia seikkailuja. Ihmisystävät saattavat olla kiireisiä työn ja perhe-elämän yhdistämisessä, mutta koira on aina valmiina lähtöön! Luonnossa liikkuminen auttaa tunnetusti vähentämään stressin tunnetta, mikä on jo hyvä syy lähteä retkelle luontoon.

Koirateema peleissä

Koirateema jatkuu myös monissa peleissä, joita erilaiset nettikasinot tarjoavat. Näissä peleissä nähdään monenlaisia koirarotuja ja muita lemmikkieläimiä. Etenkin kolikkopelejä on tehty hyvin monenlaisissa teemoissa, jotta ne viehättäisivät mahdollisimman laajaa pelaajajoukkoa.

Koiranäyttelyt

Jos haluat tutustua erilaisiin koirarotuihin ja intohimoisiin koiraihmisiin, ovat koiranäyttelyt yksi vaihtoehto. Esimerkiksi Helsingin Messukeskuksessa on perinteisesti järjestetty suuria koiranäyttelyitä, joiden anti on ollut erityisen mielenkiintoinen. Näyttelyssä on mahdollista tutustua erilaisiin koirarotuihin, mikä voi auttaa valitsemaan itselle sopivimman rodun. Keväällä ja kesällä 2020 koronaepidemia on rajoittanut jonkin verran suuria yleisötapahtumia, mutta koiranäyttelyjen annista pääsee onneksi nauttimaan myös virtuaalisesti esimerkiksi Youtuben välityksellä.

Haasteena toko

Toko eli tottelevaisuuskoulutus on myös mukavaa yhteistä tekemistä oman karvakorvan kanssa. Kyseessä on haasteellinen laji, joka haastaa agilityn tapaan niin koiran kuin omistajankin. Vaikkei tokossa olisikaan tarkoitus kilpailla, on jokaiselle koiralle hyvä opettaa ainakin perustottelevaisuutta, jotta siitä tulisi mahdollisimman hyvä koirakaveri, jonka kanssa olisi mahdollisimman helppo elää.

Viihdettä vinttikoirille

Jos sinulla on vinttikoira, kannattaa harkita sen kilpailuttamista tai ainakin tarjota sille mahdollisuuksia runsaaseen juoksemiseen. Juokseminen on vinttikoiran toinen luonto, joten tarjoa sille siihen optimaaliset puitteet!